sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Paljon kuvia + tekstiä

Eilen olin äitini kanssa maastossa. Pyöräilimme laitumille yhdeltätoista ja saavuttuamme, haän päähän ja haimme hepat ja aloimme harjaamaan. Äitini laittoi suojat ja satulan. Laitoimme sitten kypärän ja haimme suitset. Laitoin Fellulle suitset ja äiti Einarille.
 
Lähdettiin kävelemään meille kotiin. Menimme siis ratsastaen meille. Sinne oli n. 10km? matkaa. Menimme suurimmaksi osaksi hiekkatietä ja Felix ravasi melkein koko ajan, sillä se halusi pysyä Einarin perässä. Jouduimme menemään yhden kerran isolle tielle. Kun päästiin meille, annoimme herrojen syödä ja haimme niille vettä. Kumpikaan ei juonut, vaan söi. Olimme meillä n. 15minuuttia ja lähdimme sitten takaisin laitumille. Kävelimme samaa reittiä takaisin ja tein välillä pysähdyksiä ja pakituksia. Nostin käynnistä laukan ja harjoittelin "koulua". Yhdessä kohtaan Einari ja Felix pelästyi kumivenettä. Jotkut siis kantoivat kumivenettä, sillä ne olivat menossa rannale, joka oli vain parin sadan metrin päässä.
 
Saavuttiin laitumille ja harjasimme hepat pois. Annettiin hepoille raikasta vettä ja vietiin ne tarhaan. Lähdettiin sitten pyörillä pois.
 
Kotona tein muurinpohjalettuja. Niistä tuli todella hyviä ja minä söin melkein kaikki.
 
Loppuun laitan vielä kuvia, joita olen ottanut.
 
Nämä kaikki kuvat © Nea
 
1. Maljakko

2.

3.
 
4.
 
5.
 
6.
 
7. Mini akvaario (ei eläviä olentoja)
 
8.
 
9. Kieli ulkona
 
10.

11.
 
12.
 
Tuossa noita kuvia. Mikä susta oli kivoin kuva? Kommentoi! Itse tykkään tuosta 9. Mutta sellainen postaus tällä kertaa. Tänään illalla tulossa postausta.
 
Siis tämä blogi on myös lifestyle-blogi :)
 
 
♥:llä: Nea & Ponit


lauantai 12. heinäkuuta 2014

Tallikisat, 8.7.2014

8.7. olin tallikisoissa Einarilla. Hyppäsimme 60cm. Felix oli myös mukana, sillä kaksi serkkuani osallistui Fellulla puomiluokkaan. Kaikki meni aluksi todella hyvin.
 
Laitumilla harjasimme hepat todella hyvin. Olin ottanut maanantaina kaikki tavarat pesuun. Suitsetkin. Kun oltiin harjattu ja tehty kaikki, niin lähdimme kohti harrastetallia. Kaikki meni matkalla hyvin, paitsi Felix pudotti kaverini ojaan. (kaverini vain ratsasti Fellun kisoihin) Ja matkalla nähtiin myös yksi peura. Onneksi hepat eivät sitä pelästynyt. Saavuttuamme Terhin tallille, niin tulimme alas ja menimme taluttelemaan heppoja koko ajaksi. Pian sinne tuli muitakin ja kisat alkoivat.
 
Ensiksi oli keppariluokka. Minun pikkusiskoni ja serkkuni osallistuivat siihen. He saivat itse tehdyt ruusukkeet.
 
Seuraavaksi oli puomiluokka ja minä pääsin taluttamaan Fellua siihen. Serkkuni tuli selkään ja olimme kolmantena. Ensiksi kuitenkin verkkasimme. Menimme yhden puomin muutaman kerran ja rata alkoi. Katsoimme ensimmäistä osallistujaa ja yritin opetella rataa. Pian olikin jo meidän vuoro ja menimme radan reippaasti.
 
Felix hyppäsi puomin.
Puomiluokka sujui hyvin. Vuoroon tuli ristikkoluokka ja sen jälkeen olikin jo 60cm. Menin valmistautumaan ja pian pääsinkin jo verkkaamaan.
 
Kaikki sujui hyvin, mutta sitten tulikin kielto. Onneksi verkassa. Einari kielsi koko ajan verkassa ja minulle laskettiin ristikko. Tulin sen kerran ja sen jälkeen se nostettiin takaisin pystyksi ja tulin sen vielä kerran ennenkuin rata alkoi. Hyppäsin sen ja sitten hups.. Putosin... Onneksi sekin verkassa.
 
Tippumisesta ei ole kuvaa. Hyppäsin vielä kerran verkkaesteen ja sitten rata alkoi. Olin kolmas ja pian olikin minun vuoroni. Tulin radalle ja aloitin radan.
 
Tulin ravissa ensimmäiselle esteelle ja Einari melkein pysähtyi, mutta hyppäsi. Katsoin toiselle esteelle ja tulin sinne laukassa. Laukka hyytyi ja tuli kielto. Ensimmäinen kielto radalla. Tulin uudelleen toiselle esteelle ja taas tuli kielto. Einari pelkäsi estettä. Meidät hylättiin siinä vaiheessa, mutta kun nämä olivat harjoitusestekisat, niin sain mennä radan loppuun.
 
Tulin taas toiselle esteelle ja nyt tuli hyppy. Kolmannelle esteelle hyppy tuli, samoin neljännelle. Viides este tuli hyvin ja kuudennelle esteelle tultiin laiskasti ja puomi putosi. En myös saanut kuutos esteelle kunnon tietä ja siksi tuli huono hyppy.
 
© äiti

© äiti
 Einari näyttää tuossa kuvassa todella lihavalta.
 
© äiti
 Toiselle esteelle tuli kielto.
 
© äiti
Tuossa ei tullut kieltoa vaan Einari hyppäsi melkein paikaaltaan.
 
Harmittaa vain kun en saanut pinkkia ruusuketta, mutta seuraavia kisoja tulee. Seuraavaksi osallistun ristikkoluokkaan, sillä 60cm on vähän liian iso vielä. Einarihan on ex-ravuri ja vasta nyt keväällä olen aloittanut opettaa hyppyjä. Ja nuo oli ensimmäiset kisat Einarilla.
 
© äiti (naama sutattu)
 
Beira lentää.
 
Ps. Huomenna tulee postausta tän päiväisestä ja huomisesta..
 
♥:llä: Nea & Ponit


Tunti!

Olin 7.7.2014 tunnilla Terhin tallilla. Minä menin Einarilla ja kaverini Felixillä.
 
Tunti alkoi kahdelta, joten laitumille lähdettiin ennen kahtatoista. Harjattiin nopeasti hepsut ja varustimme ne. Laitoimme itsellemme kypärän ja minä laitoin turvaliivin. Lähdimme kävelemään harrastetallille. Kului tunti ja saavuimme tallille. Olimme kävelleet koko matkan. Maanantaina oli todella kuuma, joten joimme aina välillä.
 
Saavuttuamme tallille, tuntimme alkoi melkein heti. Kuvaajaa en saanut, sillä äitinikin oli tunnilla. Menimme alkukäynnit uraa pitkin, paitsi Felix meni aluksi omaa ympyrää, mutta kuitenkin tuli kävelemään myös uralle. Alettiin ravaamaan ja tehtiin tehtävää.
 
Käännyimme lyhyeltä sivulta kentän poikki ja siinä piti väistättää heppaa. Einarilla se ei oikein onnistunut. Ja minähän en osannut laittaa lantiota oikeeseen paikkaan. Felix ja kaverini eivät myöskään saanet kunnolla väistöä tehtyä.
 
Keltainen=väistö
Sininen=käynti
Tuo tehtävä mentiin molempiin suuntiin. Muita tehtäviä ei ollut. Kaikki meni todella hyvin paitsi tuo väistö. Ja Felix hirnui aivan koko ajan, mutta Einari oli todella rauhallinen. Paarmat ja kärpäset kiusasivat ja minuakin puri paarma pari kertaa.
 
Tunnilla oli tosi kivaa, mutta oli vain älyttömän kuuma.
 
♥:llä: Nea & Ponit


sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Harjausta!!

Tänään lähdin kahdeltatoista pyöräilemään laitumille. Saavuin sinne noin 12.15. Hain samantien Felixin laitumelta ja sidoin sen kiinni. Harjasin Felixin todella hyvin huomista tuntia varten. Ettei huomenna olisi niin kiire.
 
Felixin sain nopeasti harjattua. Hain sitten Einarin.
 
(c) Nea
 
Einarin harjaamisessa meni vähän kauemmin, sillä häntää en meinannut saada selväksi. Sain sen kuitenkin jotenkin selväksi ja harjauksen jälkeen heppa oli puhdas, vaikka pölyä tuli joka puolelta.
 
Käytiin äitini kanssa tänään kaupassa ja ostimme sieltä jouhien selvitysainetta.
 
Ostettu: Tarjoustalo   Hinta: 9,99€
Olen kuullut, että tuo on hyvän tuoksuista. Nyt meillä on sentään selvitys-/kiillotusainetta.
 
Huomenna olen menossa kaverini ja äitini kanssa tunnille. Minä menen Einarilla, kaverini Fellulla ja äitini tallin hepalla. Tunti alkaa kahdelta.
 
Tunnin jälkeen minun täytyy pestä molemmat herrat ja molempien satulat. Otan molempien suitset kotiin ja pesen ne kotona. Satulahuovat otin jo tänään pesuun. Samoin Einarin suojat. Tiistaina on siis kisat, joihin molemmat ponit osallistuu.
 
Minä osallistun Einarilla 60cm ja kaksi serkkuani osallistuu Felixillä puomiluokkaan. Kuvia sieltä tulee.
 
 
Ja lukijoiden tovomuksesta, laitan tänne kuvan minun liukuvärjäyksistäni. :)
 
 
Turkoosit liukuvärjäykset :3 :3
Huomenna tulossa postausta!!
 
♥:llä: Nea & Ponit


lauantai 5. heinäkuuta 2014

Moikkelis Moi!!

En teekkään eilisestä MyDay-postausta, sillä en muistanut ottaa kuvia. En myöskään tee enään yhtään MyDay-postausta tällä viikolla.
 
Eilen olin laitumilla vain vähän aikaa. Lähdimme kahden jälkeen Saloon, jossa minulla oli kampaaja. Minulle tehtiin turkoosit liukuvärjäykset. Niissä meni kaksi ja puoli tutia.
 
Sen jälkeen menin serkkuni synttäreille vähäksi aikaa.
 
Kotona tein kaikenlaista.
 
♥:llä: Nea & Ponit

torstai 3. heinäkuuta 2014

MyDay 3.7.2014

Tänään menimme Robinin keikalle. Odotin keikkaa koko päivän innoissani.
 
 
Aamulla kuvailin Astaa valkoapilankukkaseppeleen kera.
 
 
Tässä välissä tein kaikenlaista!!

 
Robinin keikka alkoi kolmen ja puolen tunnin odottelun jälkeen. ei ole suuri aika

© Nea
 
Robin lauluoi ihanasti.
 
 
Kuita hyviä kuvia Robinista ei ole. Tai on, mutta aika epätarkkoja. Voin laittaa tänne huomenna kuvia, jotka onnistui.
 
© Nea
 
 
Yksi laulu pätkä!!
 
 
EI SAA KOPIOIDA!!!
 
 
Katsoin tän päiväisen Young Girl, Dream Girl-sarjan.

 
Sain Robinin keikalta sydämmen! ♥
 

 
Rannekee keikkallee!!
 
En tule ikinä unohtamaan tätä päivää. ♥ Näin Ropsun viimeks vuosi sitten Forssan Holjatissa.
 
 
~Nyt on hallussa kesärenkaat, kesärenkaat~
 
 
Tällä hetkellä olen koko ajan instassa ja odotan, koska Robin laittaa yhteiskuvan sinne. :)
 
Ps. Huomenna olen menossa kampaajalle ja heppastelemaan.
 
 
♥:llä: Nea & Ponit
 


MyDay 2.7.2014

Tänään lähdimme hakemaan uutta kaniamme Astaa Nuutajärveltä, Urjalan läheltä.
 
 
Heräsin tuolloin.

 
Heti ensimmäiseksi nousin ylös ja meikkasin.
 
 
Käytin kaksi koiraa ulkona.

 
Soin aamupalaksi banaania ja leipää. Join mehua.

 
Menin pesemään hampaat

 
Suihkutin suuhuni Afta Mediä, jotta kipea aftani paranisi.

 
Katsoin tiistaisen Young Girl, Dream Girl-sarjan.

 
Lähdimme hakemaan Astaa.
 
 
Melkein perillä.

 
Matkalla kotiin Asta mukana.

 
Asta pääsi ulos Pumpulin viereen, mutta Astaa ei kiinnostanut.
 
Nukkumaan menin aika myöhään. Katsoin myös Pretty Little Liars-sarjaa ennen nukkumaan menoa.
 
♥:llä: Nea & Ponit