Felix oli ollut edeltävänä viikkona leiriponina Kuuselan tilalla. Kuuselan tilan omistaja lupasi tuoda Felixin ja Danten. Dante on 2-vuotias ori varsa, joka tuli Kuuselan tilalta.
No sitten odotettiin poneja, mutta saimmekin tiedon, että ponien tulemiseen menisi ainakin 1.5h ja oikeastaan siinä meni noin 3h enne kuin ponit tulivat. Olimme lähteneet kotiin odottelemaan.
Loppujen lopuksi onneksi ponit tulivat puoli yhdeksän aikoihin illalla.
Kaikki kuvat olen itse ottanut.
Felixiä ei edes näy laitumelta.
Dante on aivan ylisöpö ♥
Hirmupojat laukkaamassa
Felix kävi aina välillä juomassa ♥ pitkästä aikaa näin pikku poikani
Oho! Hieman tärähtänyt mut tää on vaan niin suloinen kuva ♥
Anteeks kun tulee näin harvoin postauksia, mutta en ole päässyt ratsastamaan todella pitkään aikaan, kun Felix on minulle jo liian pieni ja tunneille ei ole vain päästy. Viimeistään vuoden päästä tulee kunnolla postauksia kun alan kouluttaa Dantea. Mutta nyt näkemiin ja toivotaan pian uutta postausta.
Tässä vielä nopeasti räpsäisty kuva Pumpulista. :)
Ps. Voisin alkaa kirjoittaa tänne elämästäni kanien parissa sen aikaa kun en pääse ratsastamaan. :) Tai sitten alan pitämään toista blogia kanieni kanssa. :) Ehdotelkaa? :)
♥:llä: Nea